Muutama vuosi takaperin Joni Riihonen, 23, astui koulupäivän jälkeen sisään paikallisbussiin ja hänen silmiinsä osui penkin kyljessä ollut Ovumian mainos. Mainoksessa puhuttiin sukusolujen luovuttamisesta. Verta aiemmin luovuttaneen ja järjestötoiminnassa mukana olleen miehen mielenkiinto heräsi: Mistä hommassa oikein oli kysymys?
– Kaivoin kännykän esille ja aloin selvittää asiaa lisää Ovumian kotisivuilta, Joni muistelee.
– Aiheeseen perehdyttyäni ajattelin, että miksi ei? Olin käynyt aiemmin verenluovutuksessa ja ollut mukana järjestötoiminnassa, joten ajattelin, että miksen sitten käyttäisi aikaani tähänkin? Koin, että siemennesteen luovutus on yksi luonnollinen tapa auttaa. Vaikka lapsettomuus oli itselleni entuudestaan melko kaukainen aihe, näin lahjoittamisen pelkästään hyvänä asiana.
Hankittuaan luovuttamisesta tarpeeksi tietoa, Joni ei aikaillut. Hän täytti Ovumian kotisivuilta löytyvän esitietolomakkeen saman päivän aikana ja jäi odottamaan yhteydenottoa.
– Taisin saada kutsun klinikalle noin viikon kuluttua. Tämän jälkeen alettiin selvittää sovinko lahjoittajaksi. Ensimmäisen luovutuksen tein lopulta noin kahden kuukauden kuluttua, kun tulokset olivat selvillä, Joni sanoo.
Ovumialla kaikki luovuttajiksi haluavat läpikäyvät haastattelun ja lahjasukusoluneuvonnan, minkä lisäksi heidän terveydentilansa ja siemennesteensä tutkitaan. Lahjoittajiksi hyväksytään terveet, lahjoittamiseen valmiit 20-45-vuotiaat miehet, joiden siemenneste on hyvälaatuista ja kestää pakastamisen.
Joni kertoo prosessoineensa luovuttamista paljon jo ennen lahjasukusoluneuvontaa.
– Ajattelin koko asian melko yksinkertaisesti. Olin esimerkiksi sitä mieltä, että tulevalle kumppanille asian on oltava ok, koska se on itselleni ok.
– Neuvonnassa annettu lakitieto oli puolestaan helposti sulatettavaa. Mikään asia ei jäänyt epäselväksi, Joni sanoo.
Yksinkertainen prosessi
Kaiken kaikkiaan koko lahjoitusprosessi ensimmäisestä yhteydenotosta viimeiseen luovutukseen kesti Jonilla reilut puoli vuotta. Hän kävi luovuttamassa sukusolujansa 10 kertaa, joka on maksimimäärä.
– Eniten aikaa meni alun tulosten odotteluun, mutta muuten kaikki oli todella yksinkertaista. Miehenä klinikalle pystyi melkeinpä vain kävelemään sisään. Luovuttaminen onnistui helposti joko ennen koulupäivää tai sen jälkeen, Joni sanoo.
Luovuttamiseensa Joni suhtautuu rennon avoimesti. Lähipiirissä niin tyttöystävä kuin moni kaverikin on lahjoituksesta tietoinen. Omia lapsia Jonilla ei tällä hetkellä ole, mutta hän ei näe, etteikö voisi asiasta sopivan paikan tullen myös mahdolliselle jälkipolvelle kertoa.
– En pidä siemennesteen luovutusta sen kummallisempana asiana kuin verenluovutustakaan, Joni toteaa.
Ovumialla lahjoittajan on myös myöhemmin mahdollista tiedustella, ovatko omat sukusolut johtaneet raskauksiin. Joni uskoo kyselevänsä asian perään muutaman vuoden kuluttua.
– Ei tässä vielä mikään kiire ole, mutta kyllä se toki kiinnostaa, onko itsestä ollut apua, hän toteaa.
Suomessa hedelmöityshoitolain mukaan kaikki sukusolujen luovuttajat rekisteröidään ja hoidoista mahdollisesti syntyvillä lapsilla on 18 vuotta täytettyään oikeus saada lahjoittajan henkilöllisyys tietoonsa. Joni suhtautuu asiaan myönteisesti.
Päätös luovuttajaksi lähtemisestä oli miehelle helppo, sillä hän koki elämäntilanteensa opiskelijana olleen lahjoittamiselle otollinen. Toisaalta jälkikäteen katsottuna Joni näkee, että prosessi oli paljon yksinkertaisempi ja vähemmän aikaa vievä kuin mitä hän odotti. Tämän vuoksi hän sanoisi lahjoittamista harkitseville, ettei luovuttajaksi lähteminen välttämättä vaadi mitään erityistä, oikeaa hetkeä.
– Siinä ei kuitenkaan itse menetä mitään, mutta voi auttaa jotakuta toista, mies summaa.
Teksti: Anna-Maija Kakkonen
Kuva: Jenny Ansah
