• fi
    • en

Olimme jo hyväksyneet että jäämme kaksistaan – lahjamunasolu toi onnen

Maria Peltonen (nimi muutettu)

Aluksi mietin, että tuntuuko lapsi vieraalta, jos hän perii luonteensa ja ulkonäkönsä toiselta ihmiseltä. Nyt kun katselen lasta sylissäni, ei tunnu enää yhtään siltä. Hän on hyvin isänsä näköinen, terve, ihana oma tyttö.

Olimme yrittäneet lasta muutaman vuoden, kun kuusi vuotta sitten menimme kunnalliselle klinikalle katsomaan, onko meissä jotain vikaa. Testien mukaan ei ollut, mutta olin juuri saavuttanut 40 vuoden rajapyykin, enkä voinut enää saada julkista hedelmöityshoitoa.

Menimme yksityiselle klinikalle. Heti ensimmäinen IVF-hoito, koeputkihedelmöitys johti raskauteen. Valitettavasti se meni kesken.

Lääkärin mukaan oli kuitenkin hyvä, että jotain tapahtui, ja saimme uskoa jatkaa hoitoja omilla soluilla. Melkein ilman taukoja taidettiin tehdä peräti seitsemän hoitoa.

Kun yksi hoito oli käyty, unohdin sen ja menin kohti seuraavaa. Emme jääneet märehtimään pettymyksiä, vaan päätimme yrittää aina uudestaan.

Vieras munasolu arvelutti

Ikää tuli lisää, ja toivo alkoi hiipua. Kun vauvan saaminen omin avuin ei näyttänyt onnistuvan, aloimme harkita hoitoa luovutetuilla munasoluilla. Minua mietitytti se, ettei lapsi voisi periä ainakaan mitään ulkonäöllisiä piirteitä minusta.

Ajattelin, että hän kuitenkin muokkautuu kaltaiseksemme, kun kasvaa yhdeksän kuukautta minussa ja elää kanssamme. Ulkonäöllä ei ole merkitystä. Meidän lapsemme hän on, vaikka joku olisi vähän auttanut ja antanut rakennuspalikoita.

Aluksi halusin, että luovuttaja olisi tuttu, jotta tietäisin hänestä jotain. Hoito tutun luovuttajan soluilla ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Aloimme miettiä, onko tuttu luovuttaja muutenkaan hyvä, koska tavatessamme saattaisin vertailla lasta häneen.

Tässä vaiheessa vaihtui klinikka. Teimme yhden hoidon vieraan luovuttajan munasoluilla, ja siitä alkoikin raskaus. Tarkemmissa testeissä osoittautui, ettei alkio ollut kiinnittynyt.

Olin jonossa myös Ovumialle. Jonotusvuoroni lahjamunasoluhoitoihin oli kuitenkin mennyt raskauden vuoksi ohi. Ovumiassa oltiin pahoillaan ja päätettiin ottaa minut hoidettavaksi.

Tuttu lääkäri tunsi taustani. Tuli hyvä fiilis, kun hän sanoi, että olisi kiva auttaa sinua, koska teillä on ollut niin pitkä taival.

Kolmas kerta toden sanoo

Teimme vielä kolmannen yrityksen, koska mahdollisuuksia kuitenkin oli. Saimme heti luovuttajan. Nuori luovuttaja oli hyvin tutkittu, ja tämä kolmas yritys onnistui.

Olen nyt 46-vuotias, ja meillä on pikkuinen tyttövauva. Olihan tämä pitkä tie, mutta se kannatti kulkea. Kun katselen prinsessaa, kuusi vuotta ei tunnu miltään.

Olimme jo tavallaan hyväksyneet sen, että jäämme kaksistaan. Toisaalta emme halunneet antaa periksi. Olen kestänyt hormonihoitoja hyvin, eikä niistä ei ole aiheutunut mielialan vaihteluita tai muita ongelmia.

Klinikallakin on ihmetelty, miten jaksamme pysyä näin positiivisina. Onhan negatiivinen tulos aina iso pettymys, mutta jotenkin olen tiennyt, että palkinto odottaa.

Klinikasta onkin tullut osa perhettä. Siellä tsempataan ja nostetaan peukkua. Hoidoissa on ollut aivan ihana käydä. Haluan kiittää kaikkia lämpimästä hengestä.

Jossain vaiheessa varmaan kerron tästä lapsellekin. Hänenkin on hyvä tietää, että elämässä kaikki ei mene ihan niin kuin on suunnitellut.

Joskus joutuu taistelemaan ja hakemaan apua muilta. Siitä voi seurata tällaista ihanaa ja hyvää.

Suosittelen muillekin. Kun joku ihana ihminen luovuttaa munasolun, mahdollisuus lapsen saamiseen on hyvä. Siihen kannattaa tarttua. Olemme tosi onnellisia.

Blogin kirjoittaja on nimimerkillä esiintyvä Ovumian asiakas.

←  Takaisin